Odottavan aika on


Taas on kimallusten aika.
Lauantaina ensimmäisestä luukusta ilmestyy meille kaikille yllätys. 
Suuria ideoita on pyörinyt päässäni ainakin kuukauden ajan, 
mutta sitten ne on hylätty jostain syystä kuitenkin.
Lauantaina kaikki on valmista, mutta fiilistellen voi kurkkia viime vuosien kalentereita.
Sieltä löytyy suklaakalenteri, keskeneräiset käsityöt, kirjaimet ja kirjat...

Instagarmista löytyy myös pikkuilmoituksia lankakauppiaan arjesta ja juhlasta.

Ja livenä tavoitat minut Vanhasta Elmiirasta joulun alla

su-ma klo 12-16
ti klo 10-20.30
ke-pe 10-17



Näkyillään

Voi tätä maailmaa !

Täälläpä on ollut hiljaista...

Kesällä sain opetusta instagramiin ja nyt olen "päivitellyt" ja paivitellyt siellä mielestäni kovinkin ahkerasti. Blogi on jäänyt pienemmälle huomioille.


kurkista lankaiseen kuvamaailmaan


Helteinen kesä alkaa jo hellittää ja ihanuuksia ja täydennyksiä lankahyllyille saapuu melkein viikottain. Sukkalangat alkavat olla jo niin hienoja, että niistä voi loihtia vaikkas mitä muutakin. Regian Silk 4 ply innostaa huiveihin ja kynsikkäisiin melkein enemmän kuin perussukkaan. 
Mutta toisaalta - mikä olisikaan ihanampi pitsipolvisukkalanka!

Ja himoneulojien odotus palkitaan ihan pian. Laine magazine 6 ilmestyy syyskuun lopulla. 
Muutama vanhempikin numero on tulossa kaupalle, eli tarkkana nyt ja 28. syyskuuta kalenteriin.

Tällä hetkellä Vanhasta Elmiirasta löytyy vielä muutama no 5.


Tässä uusia onnittelukortteja

Knit one
purl two
knit two together.




Ja tässä maanantain tunnelmia pellon laidalta.
Syksy saa tulla.

Heinäkuussa lankakaupassa


Jalkapallon innoittamana langat nurmella...


Elokussa sukkalankojen värjäystä Vanhassa Elmiirassa. 
Varaa sopiva aika ja tule värjäämään ihanat, uniikit langat uusiin sukkiin!


Maijanpäivän kukat oli kiva yllätys! 
DMC Natura Just Cotton Bamboo on ihanan pehmeä lanka vaikka pienten neuleisiin 
tai keittiöliinoihin. Juurikin sopiva lanka!

PS. Rompepäivä lähestyy...

Muista kurkistaa myös Instagramiin:





 Pionit kukkivat ja tuoksuvat.
Juhannusviikolla lankakauppa on auki
 tiistaina klo 10-20.30 ja keskiviikkona ja torstaina klo 10-17.

Vielä on siis hyvää aikaa varata langat, koukut ja puikot loman ajaksi ja yöttömään yöhön.

Kaupassa on hyvä valikoima kesälankoja mm.
Katia Cable 5
Sheepjees StoneWashed
Katia Lino 100%
Katia Merino Baby
SMC Catania
Katia Panama 
Juuttilangat
Maxi virkkauslangat
DMC muliinilangat
...

PS. löydät kuvia nyt myös instagramista

Kuvahaun tulos haulle instagram












Lankakaupan 3- vuotissynttärit

Hei.
Lämpimästi tervetuloa lankakaupoille tai muuten vaan kurkistamaan sisälle värikkääseen lankakauppaani Loimaalle. Olen kerännyt koreihin keriä ja eriä. Kivoja kesälankoja ja monia sukkalankoja nyt kesähintaan.
Helteet eivät jatku kuitenkaan koko kesää ja niinpä sadepäiviä varten kannattaa varautua mukavilla lankakerillä. On sitten mistä ottaa, kun inspiraatio iskee.

Ja pelkästään väriterapian vuoksi kannattaa tulla ihailemaan lankahyllyjä.
Iloisiin näkemisiin.
T. Maija


Scheepjesit saapuivat



Scheepjesin Whirl- kuorma saapui tänään kaupalle. Ihanat kesäiset lankakakut ovat lopultakin saatavilla. Nyt vain on ongelma, mikä kakuista lähtee ekana puikoille.

Dandelien Munchies
Watermelon Hell Raiser
Lavenderlicious
Minty Black Velvet
...

Tervetuloa herkuttelemaan langoilla!

Virkattu kesäkassi


Tässä se nyt on. Katian Tahitista virkattu kesämenopeli. 
Värejä löytyy paljon ja joka mekolle voi virkata parhaiten sopivasta väristä. 
Ohje tähän kassiin löytyy www.lillabjorncrochet.com sivuilta. 
Peacock Tail- laukun ohjetta en muokannut juurikaan, jätin vain muutaman kerroksen lopusta pois ja käytin vain yhtä väriä.

 Paitsi täytyihän yläosa virkata mustalla. Sillä raikkaalla kesävärillä...

Toinen kesälankasuosikki on Katian Lino 100%. 
Pellavalanka, josta jo viime kesänä loihdittiin upeita pitsihuiveja ohjeella :www.meillakotona.fi/artikkelit/pellavahuivi-pitsineuleella

Voisi yrittää neulottua puseroakin pellavalangasta. 
Näille helteille se ei kyllä valmistu, mutta ensi vuodeksi- ehkä.


Hellettä pakoon


Tänään saapui iso paketti Katian Merino Baby-lankaa. Nyt hyllyssä on jo 45 eri sävyä! Ihana merinovilla kaikenlaisiin kesäneuleisiin. Nyt vielä toukokuun ajan 6 €/ 50 g.


Ihania puuvillalankoja kesävirkkaukseen ja neuleisiin. Nauhalangasta olen virkannut kivan kesäkassin ja siitä kuva huomenna...


Joskus on ihan pakko saada uudet puikot tai uusi koukku! Cloverin Soft Touch koukut nyt 1,25- 6,0 mm 5,60 €/kpl. Kannattaa kokeilla, on todella mukava ja kevyt virkata. Ja sitten vielä sukkafriikeille Cubicksit tai hiilikuidut... hmmm

Hyvää alkavaa käsityökesää!

Toukokuuta kohti



Virkatun huivin hyvä alku. Katia Funny Rainbow, eli vapuksi hauskoja sateenkaaria !


Sateenkaaren värit tässäkin. Sukka valmistuu Gründl Hot Socks Madena langasta.


Lanka-aamun puheenaiheet olivat tänään taas varsin lennokkaita. Selvitimme mm. merimiesten tatuoinnit, västäräkkien paluun ja miesten puvuntakkien mallit. 
Olimme yhtä mieltä siitä, että ennen oli kaikki paremmin!

Oikein mukavaa Vappua kaikille.
PS. tarkistathan, että lankaa riittää kaikille vapaapäiville ;-)

Pakkaset jatkuu...


Regia 6-fädig by Kaffe Fasset

Sukanvarsi hyvällä alulla. Ohje tähän neuleeseen löytyy Lankavan ohjeista (Kierreraita-asusteet)

Kerä 13,30 €/ 150 g



Katian Air Alpaca 
Pipo: 94 silmukkaa, pyöröpuikko 4 mm ja kaksi kerää tätä pilvenhattaraa ja sileää neuletta.

kerä 3,30 €/25 g